Oma koti on paras paikka - myös kehitysvammaiselle

Koti antaa kehykset elämän tukipisteenä. Lapselle koti merkitsee ennen kaikkea turvallista ympäristöä ja kasvualustaa. Aikuiselle läheisten kohtaamista, arkisia rutiineja ja levon paikkaa. Lapset varttuvat ja irtautuvat kuka milläkin tavalla synnyinkodistaan. Asiat eivät olekaan rutiinien ja oman kodin perustamisen osalta mutkattomia kun on kyse kehitysvammaisesta henkilöstä.

Vammaisuuden aste määrittelee pitkälti millaiset asumisen muodot voivat tulla kysymykseen. Heikkolahjainen aikuinen saattaa selvitä lähes itsenäisesti omassa kodissaan. Useimmat vammaiset tarvitsevat ohjausta ja apua arkirutiineissa. Syvästi vammaiselle kodinomainen ympäristö saattaa olla esimerkiksi jatkuvan hoitotarpeen johdosta vaikeasti saavutettava tavoite. Kodin hankinnassa vammainen tarvitsee sekä läheisten ihmisten että yhteiskunnan ammattihenkilöiden tukea.

Onko omaishoito aina paras vaihtoehto?

Esitetty kysymys koskettelee vahvasti erästä yhteiskuntamme kipupistettä kehitysvammaisen aikuisen kohdalla. Emme kykene - tai edes halua vastata yleisesti otsikon kysymykseen. Tarkoitus on herättää pohdintaa eri vaihtoehdoista. Vaihtoehtojen pohdinnassa on syytä huomioida yksilölliset mielipiteet niin vammaisen kuin hänen omaishoitajansa kannalta. Useimmiten omaishoitaja on vammaisen vanhempi.

Asioita puntaroidessa voi kysyä muun muassa:
- Saako vammainen aikuinen kaipaamiaan virikkeitä synnyinkodin suojassa kehittyäkseen aikuisena?
- Voiko vanhemmat tahtomattaan ylihoivata läheisensä
- Rajoittuuko vammaisen aikuisen sosiaalinen ympäristö synnyinkodin suojissa?
- Luopuvatko tai luovuttavatko vanhemmat jos vammainen aikuinen muuttaa pois synnyinkodista?

Kysymysten tarkoitus on koskettaa ja herättää voimakkaitakin tunteita usein vaietuista asioista.

Tervetuloa Pajunoksan kotisivuille!